Ensimmäinen viikko, viides päivä

Ei se kauan kestänyt, kun jäin kiinni. Ei, en liputta kulkemisesta junalla (vaikka aamulla olivatkin tarkastajat liikkeellä), vaan töissä heti aamulla osaamattomuudesta. En osannut erotella oikealla tavalla kananmunanvalkuaista. Sen jälkeen sainkin tehdä loppupäivän töitä keittiöllä enkä saanut edes aamupalaa.

En kuvittele, että tätä blogia kovin moni lukee, eikä tuskin kukaan sellainen, joka tuntisi pienen piston siitä, miten kahden vuoden opiskelun aikana jätetään opettamatta moinen taito. Kai senkin vain oletetaan olevan taito, joka PITÄÄ osata noin vain. Tai sitten oletetaan, että kaikilla jotain ruokaan liittyvää alaa opiskelevilla on ollut kotitalous valinnaisena yläasteella, jossa se on ehkä opetettu. Ei, minulla ei ollut. Ei huvittanut valita ainetta, jonka opettaja kannusti muita oppilaita hakkaamaan minua harjanvarrella loppusiivouksen aikana sekä vaati minua syömään rahkajälkiruoan, jonne joku toinen oli tunkenut nakinpaloja.

Niin, ja kaikki muut: saa nauraa ihan vapaasti ja vahingoniloisesti. Sille, että en osaa erotella niitä valkuiaisia ja jos haluaa, niin sille harjanvarrella hakkaamisellekin.

Olin siis keittiöllä toisessa kerroksessa, missä kyllä oli mukavan viileää. Tein valmisteluja viikonlopun brunsseille, eli tietty määrä sitä ja tätä lauantaiksi ja samat sunnuntaiksi. Lättyjä, hilloa, suklaakastiketta, mariannecrushia, voita, sulatejuustoa...Aika isot määrät kaikkea, sen voin sanoa.

Maailma on pieni, ja Suomi ihan mini. Miten sattuikaan, samassa talossa kuin Fazerin kahvila, on myös vaateliike Jokinen, joka (kuten kaikki tietenkin tietävät) on lähtöisin Vammalasta!

Fazer on kuvan oikeassa reunassa, siinä kohtaa missä näkyy kadulla tuoleja pinossa ja seinästä ulkonevat valot ovien yläpuolelle, siis Maxim-elokuvateatterin tällä puolen.