keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Alkoi sitten kahden viikon talviloma!!!

Lopultakin pääsin tekemään niitä korvapuusteja, joita pitäisi nyt oppia tekemään oikein loistavasti ennen huhtikuun loppua. No, vielä ei niin loistavaa...Ei vaan osaa painaa sitä pullaa kasaan niin, että ne kierteet tulisivat näkyville sillä tavalla kuin pitäisi.



Pullapitkojakin tehtiin, ainakin letitys meni oikein, mutta muuten tuli aika epätasaisia. Ja lopuksi jotain canelokorppuja: patonginpaloja pyöritellään ensin voisokerikreemissä ja sitten kanelisokerissa ja lopuksi kuivataan uunissa. Ei siis mitään kevyttä ja kuivaa pureskeltavaa!

Mutta sitä en ymmärrä, miksi pesin ainakin 15 koneellista tiskiä, vaikka se ei olisi ollenkaan kuulunut minulle tänään?! No kun kukaan muu ei näyttänyt tiskaavan ja toisaalta minulla oli aikaa, ja sitäpaitsi jos se kaikki olisi ollut tiskaamatta klo 15 niin siellä sitten olisi odoteltu vaikka viiteen, että ne astiat on puhtaita. Siis lähinnä en ymmärrä, mikseivät ne tiskaa, joille se olisi kuulunut?

No, ainakin alkoi se kahden viikon talviloma. Yhden tietenkin noin virallisesti, mutta kun kouluun täytyy mennä seuraavan kerran vasta kahden viikon kuluttua keskiviikkona...

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Yksi keskiviikollinen leivontaa

Tehtävänjaossa sain mallaslimpun, osan kasvispaistoksista (kuva vasemmalla) ja pursotettavat tummat pikkuleivät.

Limppu oli aika isotöinen, ensin maltaiden keittämistä ainakin puoli tuntia (no, ohjeessa 15.min., mutta toinen vartti meni kiehumisen alkamisen odotteluun. Superhidas liesi.) Ja taikinalepoa ja pitkä nousuaika. Ja lopulta meni kuitenkin pieleen: ilmeisesti kirjan ohjeessa oli virhe hiivamäärässä, ja limppu ei noussut tuskin yhtään.

Kasvispiirakoiden teossa vain muotoilin taikinaa foliovuokiin; kädet hyytyivät jäistä kasvistäytettä käsitellessä niin äkkiä, etten laittanut sitä kuin muutamaan.

Ja lopuksi niitä pikkuleipiä. Kirjan ohjeessa tällä kertaa todennäköisesti liian vähän rasvaa, jota sitten onneksi huomattiin lisätä ennen kuin oli liian myöhäistä. Pari pellillistä niitä pursottelin. Pitäisi opetella kunnolla, kun niiden teko on näytön yksi osa.

Muuten ei ollut niin kiireistä kuin viime viikolla, kaikki valmistui ajoissa, siivouskin.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Koulussa taas

Päivän levon ja lumikenkäilyn jälkeen uusi jakso, jossa koulua vain keskiviikkoisin eli tänään. Vähän erityylinen tehtävä- ja ryhmäjako, ja joka kerta pitäisi harjoitella näyttöä varten eli pasteijoita, korvapuusteja ja pursotettavia pikkuleipiä piisaa.

Tein tänään niitä pasteijoita ja siinä sivussa karjalanpiirakoita, oikeastaan cocktailpiirakoita, niin pieniä olivat. Meni oikeastaan ihan hyvin, mitä nyt unohtui taas neuvo lukea ohje huolellisesti läpi ennen tekemistä ja pasteijataikinan kaulaaminen kolme kertaa unohtui. No, se oli korjattavissa.

Loppupäivästä tunnelma kiristyi. Osalla ryhmistä oli ihan liikaa töitä, eikä kaikki oikein ehtinyt valmistua ja sitten olisi pitänyt vielä siivota. Meni ylitöiksi, jos koulusta voi noin sanoa. Mutta ei johtunut minusta.

Ai niin, tänään saatiin hygieniapassit. Eviran todistuksen kera.

maanantai 7. helmikuuta 2011

18. päivä

Viimeinen päivä sitten lopultakin koitti. Helpotus kyllä tietyllä tavalla. Edelleen vain inhoan kaikenlaisia työharjoitteluita ja työssäoppimisia ihan periaatteesta. Eräänlaista ilmaistyövoiman hyväksikäyttöä, vaikka sen kuinka yrittäisi selittää oppimiseksi.

Aika hiljainen päivä tänään, porukkaa oli paljon lomalla. Eli ei mitään suurta karjalanpiirakkaurakkaa tai vastaavaa tänään.

Aamulla tein taas rieskoja ja voitelin pullapitkoja, iltapäivällä paloittelin kuivahtaneita leipiä paloiksi korppujauhon tekemistä varten, siinä välissä pakkaamista ja peltien puhdistamista.

Plussaa:
  • Toivottavasti opin edes jotain, vaikka en muista mitä.
Miinusta:
  • Työaika otti kyllä koville. Vuoden päästä pitäisi keksiä joku toisenlainen työssäoppimispaikka kuin perinteinen leipomo. Mutta mikä?

perjantai 4. helmikuuta 2011

17. päivä

Jee, viimeinen kokonainen viikko ohi. Enää yksi päivä jäljellä, maanantai.

Menin tänään neljäksi töihin. Oikeastaan ihan sama, meneekö neljäksi vai viideksi, ihan yhtä zombimainen olo. Kello tuntui pysähtyvän puoli yhdeksältä ja viimeinen tunti oli aika pitkä.

Aamulla kaivelin porkkanasämpylä-, munkki- ja rieskataikinoita taikinakoneista ja jotain niistä pellille saakka.  Pakkaamista oli taas perjantain tapaan aika paljon, ja lopuksi "autoin" käpykakkujen valmistuksessa, eli leikkasin kuorrutemarsipaania, tökin niitä käpykuvioita, ripottelin tomusokeria ja pakkasin.

Niin, ja sitten sain jo arvion: T2 eli tyydyttävä kakkonen yleisarvosanana työssäoppimisjaksosta.

Plussaa:
  • Vähiin käy ennen kuin loppuu.
Miinusta:
  • Vähiin käy ennen kuin loppuu.

torstai 3. helmikuuta 2011

16. päivä

2 päivää eli 13 tuntia jäljellä. Juu, siis huomenna vain 5 ja ½ tuntia, jos suunnitelmieni mukaan herään ajoissa ja ehdin töihin neljäksi. Ihan omasta tahdosta, olisi muuta ohjelmaa tiedossa ja noin pääsen töistä jo puoli kymmeneltä.

Pakkaamista tänäänkin. Lähtevää tavaraa aamulla, kääretorttuja ja runebergintorttuja iltapäivällä. Ei kyllä minkäänlaista leipomista.

Plussaa:
  • En ole pakannut ainakaan toistaiseksi väärää määrää minnekään.
  • En ole hajottanut tai pudottanut yhtään kääretorttua, vaikka ne ovat pehmeitä ja liukkaita.
  • En ole edes tuhonnut yhtään runebergintorttua.
Miinusta:
  • Siinä pakatessa oli aikaa mietiskellä, että pitäisikö sitä saada joskus positiivistakin palautetta, eikä vain negatiivista? No, jos ei tee mitään oikein tai muuten niin kuin pitäisi, niin ei kai...

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

15. päivä

Mitta on ihan täynnä, en millään jaksaisi tätä työharjoittelua. Siis ihan fyysisesti en kestä näitä aikaisia aamuja ja sitä, että päivällä en jaksa enää yhtään mitään. Enkä muutenkaan, koska en vaan osaa mitään enkä OPI ja päivä päivältä tunnen itseni tyhmemmäksi. En kyllä mene ensi vuonna työharjoitteluun yhtään mihinkään, missä pitää pyöritellä pullataikinaa missään muodossa!

Pakkailin taas, niinkuin joka päivä ja käytin viipalointikonetta ensimmäistä kertaa (koneen liikkuvia teriä ei ole suojattu ei sitten mitenkään, jotenkin epäilen sen laillisuutta noin työturvallisuusmielessä). Ja tein vanhasta piparitaikinasta paistetuista levyistä piparimurua tehosekoittimella. Sitä käytettiin sitten runebergintorttutaikinassa. Ja noita torttuja täytyi pakata 100 kpl niin, että melkein meni ylitöiksi. Lisäksi tein, siis täytin, sokeroin ja pakkasin 427 kpl herrasväenleipiä.

Ja taas sain kuulla siitä, että koska / vaikka yksi henkilö on lomautettu ja yksi sairaslomalla, niin minun olisi aamulla pitänyt pakata ilman kahvitaukoa. Oikeat työntekijät kyllä saavat pitää kahvitauon kiireestä huolimatta.

Plussaa:
  • Tänään ei tarvinnut puhdistaa peltejä.
Miinusta:
  • Melkein kaikki muu. Kun vielä jaksaisi 20 ja  ½ tuntia, siis yhteensä tuossa paikassa.
  • Autokin oli ihan sahanpurussa, kun parkkipaikan viereistä jätekatosta uusittiin.

tiistai 1. helmikuuta 2011

14. päivä

Jos eilinen tuntui kuluvan nopeasti, niin tänään sitten aika mateli sitäkin hitaammin. Yhdeksältä oli ihan valmis lähtemään kotiin, mutta silloin vasta alkoi kolmen tunnin pellinpuhdistusurakka.

Muutaman pullapitkon letitin ja iltapäivällä lusikkaleipiä. Haa, TAAS lusikkaleipiä. Niitä on kyllä pakastimessa vielä monta sataa, mutta kyllä kai sinne mahtuu...

Plussaa:
  • Tein vain 4 pitkoa, mutta letitin kaikki ihan oikein alusta loppuun.
Miinusta:
  • Viimeistään viidennenkymmenennen lusikkaleipäpuoliskon jälkeen pistää kyljestä.