tiistai 31. toukokuuta 2011

Se olis niinku todistusta vaille valmis...

...siis ensimmäinen vuosi. Huomenna sitten se todistuksenhaku eikä muuta.

Sen jälkeen, kun olin viikonloppuna ensin pudonnut sängystä, sitten loukannut käteni ottelussa auton takaluukun kanssa ja lopuksi sairastunut flunssaan, tämän viikon alku eli eilinen tuntui jotenkin oudolta. Ihan kuin olisi tullut kouluun pitkän tauon jälkeen, vaikka takana oli vain kolmen päivän viikonloppu. Eikä ollenkaan tuntunut siltä, että koulu olisi loppumassa, ei mitään semmoista muista kouluista tuttua "kevennettyä" koulunkäyntiä, jotain videoiden katselua tms. Kovaa työtä viimeiset päivät, siis leipomoluokan perusteellinen siivoaminen.

Vähän jotain ehdittiin leipoa, viime viikolla vielä esimerkiksi vasemmalla näkyvä ainakin etäisesti aleksanterinleivosta muistuttava herkku.

En tiedä, mitä kumman mikrovärinää minulla on käsissä, mutta tuotakin kun tarkasti katsoo, huomaa että suklaaraidat ovat lähes kokonaan pientä s-mutkaa. Sama juttu alkuviikosta kreemipursotuksia tehdessä, ei sitten millään tullut suoraan linjaa. Mitähän sillekin asialle tekisi...

torstai 26. toukokuuta 2011

40. viikko

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731

2 luku

Perusoikeudet

12 §
Sananvapaus ja julkisuus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. 

 Ai miksikö tämä tänään? Oli ajankohtainen asia tällä viikolla, mutta en tässä erittele tarkemmin.

torstai 19. toukokuuta 2011

Toiseksi viimeinen torstai

Eilen tein ylioppilaita ja tänään mokkapaloja. Ja lopultakin sain aikaiseksi sopia kesän työssäoppimisen ajankohdan eli 4. - 29.7. olisi tarkoitus olla Jaatsin kahvilassa. Siitä sitten myöhemmin.

Ai niin, eilen oli myös se alkusammutusharjoitus, joka viimeksi talvella peruuntui, koska kukaan paloasemalta ei muistanut tulla paikalle. No nyt oli paikalla useampikin palomies, ja jokainen oppilas sammutti jonkun palavan laatikon sammuttimella. Helppo juttu.

Huomenna vapaapäivä ihan virallisesti, eli pitkä viikonloppu edessä!!!

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kahden viikon päässä kesälomasta

Joku kokkioppilasluokka oli leipomolla tänään, se tietää ahtautta ja välillä epämääräistä sähläystä. Olivat sentään melko innokkaita tekemään kaikenlaista, toisin kuin joku muu luokka muutama viikko sitten (ja ties minkälaisia oppilaita "vieraana" taas huomenna).

Tehtiin porkkanaleivoksia, mustikkamuffinseja ja tummaa vetopohjaa, jota tosin ei ehditty kääriä tortuiksi.

Osasta porkkanatorttupohjaa tehtiin kakkuja, joihin pursotettiin koristeeksi porkkanoita, samasta tuorejuustokuorrutteesta kuin koko kuorrutuskin, mutta vähän väriä lisää.

Iltapäivä käytettiin suklaakoristeluiden pursotusharjoituksiin. Ihan mahdotonta hommaa; suklaa kovettuu koko ajan, pursotuspussi ei pysy kasassa, joka paikka on suklaassa...Ja sitten jos saa jonkun kuvion onnistumaan, se hajoaa kalvolta irrotettaessa. Raivostuttavan hankalaa.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Petit Fours

Eli pikkuleivoksia tehtiin tänään. Aluksi oli kyllä puhetta bebe-leivoksista, mutta muuttui matkan varrella... vasemmalla siis aprikoosihillolla ja cappuccinokermahyytelöllä täytettyjä ja pähkinätryffelissä dipattuja leivoksia. Huomenna niihin vielä suklaakoristelu päälle.

Ja taas sienihyrriä. Edelleen koekappaleita kolmosten valmistujaisiin. Meni pieleen kun taikina tarttui kaulinkoneeseen (niin aina, kun yritän kaulia jotain ohuemmaksi kuin 3 mm). Ja sitten se nousi liian pullamaiseksi. Enkä pilkkonut täytepekoneja, -sipuleja ja -sieniä tarpeeksi pieniksi.

Aamupäivällä tuli sanomista, kun pari tuntia paleltuani (ilmastointi toimi taas tehokkaasti) olisin lopulta ehtinyt juoda lämmittävän aamukahvin, mutta kahvi oli juotu loppuun. Eikä juuri muutakaan aamupalaa, ei leipää eikä mehua. Kaikki eivät oikein tykänneet, kun esitin vallankumouksellisen ajatuksen, että ne jotka laittavat aamupalan tarjolle, laittaisivat sitä niin, että kaikille riittää. No, ilmeisesti ei tarvitse laittaa kuin itselle ja kavereille ja muille nopeille, hitaimmat kärsikööt nälkää tai keittäkööt itse kahvinsa. Ihan noin sen ei mielestäni kyllä pitäisi mennä...

torstai 12. toukokuuta 2011

38. viikko

Oli tarkoitus kirjoittaa jotain jo eilen, mutta kun nettiin ei päässyt, ei sitten millään...joku operaattorin yhteysongelma. Mutta tänään on sitten jo tämä viikko takana, huomenna muuta kuin koulua.

Maanantai:

18 litraa sämpylätaikinaa, 4 litraa pullataikinaa ja älytön määrä tiskaamista. Iltapäivällä pari tuntia teoriaa ja piirtämisharjoituksia. Koristelupursotuksia varten...

Tiistai:

5 omena-mantelirouhepiirasta ja iltapäivä voikreemipursotuksia.

Keskiviikko:

Pikkupullaa ja pullapitkoa, ja viipurinrinkeleitä, joista tuli kyllä viipurinleipiä...

Torstai:

Paistajana viimeistelemässä tiikeri- ja kinuskipullia, ja osittain omin käsin pari mango-mandariini-voikreemi-suklaakääretorttua. Täyte oli kyllä aika hurjan näköistä, kirkkaan sitruunankeltaista. Käytin siihen tiistain pursotusharjoituksen kreemiä. Pinkki ja sininen kreemi jäi sentään käyttämättä.
Aika raskas viikko, pitkiä päiviä ja kuumaa. Ihan poikki joka ilta.

perjantai 6. toukokuuta 2011

100. blogikirjoitus

Pitihän se otsikoksi laittaa, kun tämä on 100. blogikirjoitus, mutta muuten otsikoksi olisi voinut tulla Epäreilua osa 2. Vaikka sainkin lopulta siitä ykkösosassa (20.4.11) mainitusta koevastauksesta pisteen ja koko kokeesta kakkosen, niin epäreilua on se, että henkilöt JM ja SV saivat jatkaa sitä jo alkuviikosta aloitettua kuppikakkujen valmistusta, ja muitakin kakkuja, mutta minä päädyin taas taikinantekijäksi.

Ensi keskiviikkona olen siis ylöslyöjä ja torstaina paistaja ja perjantaina olisi gluteenittomien leivonnaisten päivä (jolloin ei varmaan varsinaista ryhmäjakoa edes ole), ja sitten varmaan vaihtuu taas ryhmät ja sama kierto alkaa alusta. Siis en koskaan pääse kondis- eli konditoriaryhmään.

torstai 5. toukokuuta 2011

Hyytävän kylmää

Eilen ulkona ja tänään sisällä. Onhan se tietenkin ihan kiva, että pari viikkoa rikki ollut ilmastointi on korjattu, mutta täytyykö se nyt sitten olla täydellä teholla päällä koko ajan? Palelin koko päivän, ja kun vielä täytyi käsitellä pakastettuja kakkuja ja leivoksia ja ravata koko ajan kylmiöstä pakastimeen ja toisin päin.

Oikeastaan olen sitä mieltä, että pitäisi olla mahdollisuus käyttää takkia kun käy pakastimessa. Kauppojenkaan kylmätiloihin ei myyjien tarvitse mennä pelkissä työvaatteissa, miksi meidän täytyy? Välillä olo on todella epämukava.

Äitienpäiväkakkuja kasattiin sitten ne loput 55 kpl ja lisäksi tein suklaapomadalla kuorrutettuja bebe-leivoksia. Oikea pomada kyllä on se pinkillä pomadalla kuorrutettu, mutta miten vain.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Puolessavälissä

Siis tämän kevään raskasta leipomojaksoa. 18 päivää takana ja edessä. Sen kunniaksi muutama ruusu:
Eipä sitten juuri muuta. Kahdeksan tuntia koulussa, ihan poikki, enkä muista teinkö yhtään mitään. No jotain banaanikakkuja ja pizzoja.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Kakkuja ja leivoksia

Ihan ensin sulatin kaakaovoin liian kuumaksi. En kyllä edelleenkään ymmärrä, miten 24-asteisessa leipomossa voi jotain SULATTAA 15-asteiseksi! Se on ihan luonnonlakien vastaista. Väkisinhän siinä lämpiää ainakin 24-asteiseksi ja liedellä kuumemmaksikin. No, kyllä se odottelemalla sitten jäähtyi, ja siitä tehty ruusumassa oli ihan onnistunutta.

Seuraavaksi eilen aloiteltujen kuppikakkujen (myös tissileivoksina tunnetaan) valmistaminen. Eli leivokset kastettiin hyytelöön ja kukitettiin.
Ja sitten tehtiin ruusumassa ja siitä ruusuja ja lehtiä:
Lopuksi eilen tehdyistä kakkupohjista tehtiin muutama mallikakku loppuviikkoa varten:
Eihän se mitenkään täydellinen ole, mutta ensimmäiseksi koulussa tehdyksi kakuksi ihan riittävän hyvä.