sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Viimeinen päivä

Neljä viikkoa meni todella nopeasti ja nyt työssäoppimisjakso sitten päättyi. Kovin paljon en sittten lopultakaan leiponut, kun sää ei sitten missään vaiheessa viilentynyt tarpeeksi. Mutta muuten näin kahvilatoimintaa takahuoneen puolelta aivan eri tavalla kuin kahvilan asiakkaana koskaan näkisi.

Välillä oli kiireistä, välillä hiljaisempaa, mutta lähes koko ajan kuitenkin jotain tekemistä.

Torstai

Päivä venähti työpäivän jälkeisen polkupyörän rengasrikon ja kirpputorikierroksen kanssa niin pitkäksi, etten taaskaan jaksanut päivittää blogia. Mutta löysinpä kirpparilta kauan toivoneeni Philips Ahkera -yleiskoneen ja todella halvalla! Jos vaikka innostuisi taas kotonakin leipomaan enemmän.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Kahden viikon päästä jo koulussa

Niin todella, eilisestä kaksi viikkoa koulun alkuun. Meni kesäloma kyllä yhdessä hujauksessa, eikä mitään saanut aikaiseksi. Paitsi tämän työssäoppimisjakson, jos tämä nyt sitten kelpaa koululle.

Kahvilassa on kuuma ja kärpäsiä, välillä aika raskasta. Työ edelleen sitä samaa, sämpylöiden ja patonkien täyttämistä, pöytien siivoamista, myyntivitriinin täyttämistä. Tänään sain pistohaavan sormeeni tuorekelmun repäisylistasta ja se taitaa olla lievästi tulehtunut. Eli jotain uutta sentään.

Seitsemästoista päivä

Ja taas tänä tiistaina jäi blogi kirjoittamatta.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Viimeinen viikko

Aamulla kaikki meni pieleen, ja oli varmaan vähän kuumettakin, mutta menin kuitenkin töihin. Ja kyllä se muuten ihan sujui, mutta kylmiöön meneminen tuntui aika kamalalta. Lopulta palelin niin, että täytyi vaihtaa pitkähihainen paita päälle. Iltapäivällä olo parani.

Leivoinkin taas jotain: gluteenittomia "pullia". Lainausmerkeissä siksi, että eihän gluteenittomista jauhoista mitään oikeaa pullaa saa aikaiseksi, kunhan vähän jotain sinne päin.

Näihin pulliin tuli päälle kardemummaa, joten ne tuoksuivat oikealta pullalta, mutta rakenne ja maku (ja niinkuin kuvasta näkyy, muoto) eivät sinne päinkään.

Iltapäivällä käytiin vielä ostamassa kananmunia Huittisista suoraan kanatilalta.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kesän kuumin päivä

Eilisen kaatosateen jälkeen tuli sitten tolkuttoman kuuma päivä. Kahvilassa todella hiljaista, hyvä ettei mennyt paljon sämpylöitä tai leipiä, ei niitä olisi jaksanut paljon tehdäkään.

Kolme viikkoa takana. Aika on mennyt todella äkkiä. Leivottua ei ole edelleenkään juuri tullut, kuumuudesta johtuen. Toivottavasti tämä silti kelpaa työssäoppimisjaksoksi.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Vettä sataa sisällä ja ulkona

Ulkona kaatosade melkein koko päivän ja ukkosta. Sisällä ei sentään varsinaisesti satanut, kattokaan ei vuotaisi kerrostalon alakerrassa, mutta kaadoin vahingossa kylmiön ylähyllyltä päälleni ämpärin, jossa oli (onneksi vain vähän pohjalla) kylmiön kondenssivettä. No, olin juuri lähdössä kotiin ja ulkona olisin kastunut kuitenkin.

Osittain varmaan sateenkin vuoksi hiljainen päivä. Sämpylöitä, patonkeja ja vitriinin täyttämistä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Tämäkin viikko yli puolessävälissä

Kahvilan edessä oli sattunut kolari vähän ennen kuin menin töihin, http://www.tyrvaansanomat.fi/Uutiset/1194687827722/artikkeli/nokkakolari+asemakadulla.html. Ei henkilövahinkoja, mutta autot lunastuskunnossa. Romujen ihmettelijöistä riitti asiakkaita kahvilaankin melkein ruuhkaksi asti.

Eipä sitten juuri muuta. Päivä meni perushommissa.

Tiistai

Juu, meni taas (ainakin) yksi päivä tälläkin viikolla, että en ehtinyt blogia päivittämään. Illat menee siihen, kun yritän jotenkin selvitä ilman (takuuhuollossa olevaa) tallentavaa digiboxia, eli Yle Areena on kovassa käytössä...

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Yhdestoista päivä

Taas yksi viikko alkamassa. Kahvilassa vain tuntuu hiljenevän, tietty kesälomakausi parhaimmillaan ja ihmiset mökeillä tai muilla lomamatkoilla. Ainakin nukkuvat pitkään: kun yleensä ruoka-annoksia alkaa mennä yhdentoista aikoihin, niin tänäänkin vasta joskus yhden jälkeen.

Muuten lähes sitä samaa kuin ennenkin.

Kahvilan logo työ-T-paidan selässä
 PS. Kahvilan nimi "Jaatsin kahvila" tulee lähellä sijaitsevasta Jaatsin talosta, joka oli Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkoti, ja toimii nykyisin Sastamalan kaupungin kulttuuripalveluiden toimistona (http://www.sastamalankaupunki.fi/sastamala/sivu.tmpl?sivu_id=4317).

Kahvilan nimen on tosin useampikin henkilö lukenut väärin: alun J-kirjaimen S-kirjaimeksi.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Puolenvälin päivitys

Puolet työssäoppimisjaksosta takana ja mitä olen oppinut: kaikenlaista kahvilan toiminnasta.

Pääsin sitten lopulta leipomaankin, kun ilma oli tarpeeksi viilentynyt (eilen oli aamulla vain 11 astetta!) Tein mokkapaloja, joista tuli vähän normaalia vaaleampia johtuen siitä, että käytin kaakaojuomajauhetta varsinaisen kaakaojauheen sijaan. Siksi, että sitä sattui löytymään kahvilan kaapista. Hyviähän niistä silti tuli.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Toinen torstai

Eikä juuri sen kummempaa.

Ankkuriohjaaja Minna eli työssäoppimisjaksoni valvoja kävi kahvilassa, niinkuin oli sovittu. Kysyi, onko kaikki tehtävät (siis koulua varten) ja arvioitikeskusteluasiat selvillä. Ei niin mitään. En saanut mitään tehtäviä tätä jaksoa varten, kirjoittelen vain tätä blogia ja väännän tästä varmaan jonkinlaisen suppean työssäoppimisjakson päiväkirjan ja kirjoitan ehkä jonkinlaisen raportin.

Ja mitä arviointikeskusteluun tulee: siis mikä keskustelu ja kenen kesken? Ei alkuvuoden työssäoppimisjaksollakaan ollut minkäälaista arviointikeskustelua, niin en sellaista odota nytkään.

Jonkin arvosananhan tästä tietenkin saa, mutta sen ehtii hakea vaikka sitten, kun koulu alkaa.

Keskiviikko

Oops, I Did It Again! Eikun se oli muinainen päivän hitti, mutta unohdin siis taas kirjoittaa blogiin. No sitä samaa se olisi ollut kuin muinakin päivinä.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Seitsemäs päivä

Päivällä on mielessä jotain, mitä tännekin voisi kirjoittaa, mutta kuumuuden vuoksi ja toista viikkoa kestäneen rymsteerauksen* jälkeen ei enää iltaisin muista, mitä se oli ja jos muistaisi, ei jaksaisi kirjoittaa.

Eli muuten sitä samaa, paitsi Siwasta kävin ostamassa jauhelihapihvejä hampurilaisiin. Ja hiljaisina hetkinä kaappeja järjestellessäni löysin mm. 12 kahvinkeittimen lasipannua. Ei heti tule pulaa, vaikka yksi hajoaisikin.

*rymsteeraus = huonekalujen siirtely (tilan tekemiseksi uudelle sohvalle)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Toisen viikon maanantai

Eikä mitään uutta, keittiössä sen kun kuumenee. Eli ei leivontaa tiedossa varmaan tälläkään viikolla.

En tiedä, miten oli mahdollista, että oli kiireisen tuntuinen päivä, vaikka asiakkaita kävi aika vähän. Jotain pientä tekemistä melkein koko ajan kuitenkin.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Viides päivä ja viikko takana

Helle jatkuu. Välillä pilviäkin taivaalla, mutta ei viilennystä.
Pilvinäkymä kahvilan kabinetin parvekkeelta.
Samaa kuin muinakin päivinä. Sämpylöitä ja leipiä. Munavoita ja karjalanpiirakoita. Ainakin keitettyjä munia olen kuorinut enemmän kuin aiemmin yhteensä, keitetty muna kun ei ole koskaan kuulunut mieliruokiini.

Neljäs päivä

Uups! Helle uuvutti niin, ettei jaksanut edes blogia päivittää. Päätettiin, ettei toistaiseksi voi leipoa mitään, koska ajatuskin uunin käyttämisestä yli 30:n asteen lämpöisessä keittiötilassa ei kuulosta houkuttelevalta.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Kolmas päivä

Eipä juuri muuta eroa eiliseen kuin se, että oli vähän viileämpää. Ulkona tuuli, ja kahvilaan sai läpivedon.

Aamulla jo näytti siltä, että voisi ehtiä leipoa jotain, oli aika hiljaista, mutta iltapäivällä tulikin tosi kiireistä. Toisaalta kuumuus ei innosta leipomaan, kun sitten pitäisi vielä laittaa tavallinen uuni päälle sen R-Menun konseptiuunin lisäksi.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Toinen päivä

Ja noin suunnilleen koko kesäloman puoliväli.

Aika samanlaista kuin eilen. Täytettyjä patonkeja ja leipiä. Tiskaamista. Ihan oma-aloitteista ja vapaaehtoista siivoamista.

Aika kuumaa. Kahvilan puoli on viileä, mutta pieni keittiötila tukalan kuuma, kun monta lämmittävää sähkölaitetta on päällä koko ajan. Ainakin tiskikone ja uuni, semmoinen tiettyjen pakastettujen valmisannosten lämmittämiseen ohjelmoitu laite (http://www.restamenu.fi/). Tänään käytin sitä ensimmäisen kerran, lämmitin annoksen lihapullia ja perunamuusia. Muusi on pakasteena pellettimuodossa, aika omituisen näköisiä, mutta lämmittämisen ja sekoittamisen jälkeen ihan normaalin perunamuusin näköistä.

Jonain päivänä pitää sitten kokeilla kassakoneen käyttöä ja varmaan leipoakin jotain.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Loman loppu ja työharjoittelun alku

Eli ensimmäinen päivä Jaatsin kahvilassa (http://jaatsinkahvila.nettisivu.org/). Kahdeksasta vähän yli kahteen, meni aika nopeasti.

Tein aamupäivän erilaisia täytettyjä leipiä, eli sämpylöitä ja patonkeja myyntitiskiin. Tiskasin, vähän tyhjensin pöytiä ja luppoaikana raivasin takahuonetta. Ei tänään sen kummempaa.

Ei onneksi tarvitse käyttää kuumia koulun työvaatteita, T-paita ja essu tulee talon puolesta, muuten omat vaatteet ja vapaavalintaiset kengät.

Nyt pitäisi vielä etsiä huomiseksi jotain leivontaohjeita...