Pakkailin taas, niinkuin joka päivä ja käytin viipalointikonetta ensimmäistä kertaa (koneen liikkuvia teriä ei ole suojattu ei sitten mitenkään, jotenkin epäilen sen laillisuutta noin työturvallisuusmielessä). Ja tein vanhasta piparitaikinasta paistetuista levyistä piparimurua tehosekoittimella. Sitä käytettiin sitten runebergintorttutaikinassa. Ja noita torttuja täytyi pakata 100 kpl niin, että melkein meni ylitöiksi. Lisäksi tein, siis täytin, sokeroin ja pakkasin 427 kpl herrasväenleipiä.
Ja taas sain kuulla siitä, että koska / vaikka yksi henkilö on lomautettu ja yksi sairaslomalla, niin minun olisi aamulla pitänyt pakata ilman kahvitaukoa. Oikeat työntekijät kyllä saavat pitää kahvitauon kiireestä huolimatta.
Plussaa:
- Tänään ei tarvinnut puhdistaa peltejä.
Miinusta:
- Melkein kaikki muu. Kun vielä jaksaisi 20 ja ½ tuntia, siis yhteensä tuossa paikassa.
- Autokin oli ihan sahanpurussa, kun parkkipaikan viereistä jätekatosta uusittiin.
Onko toi nyt ihan reilua, että harjottelijan täytys painaa niska limassa, ilman taukoja? ;o
VastaaPoista