Kaikki meni pieleen mikä mennä voi, ja vähän enemmänkin. Ainakin siltä välillä tuntui.
- Poltin käsivarteeni ihan mukavankokoisen palohaavan arinauunissa, kun otin sieltä ulos omenapiiraita, jotka sitten kuitenkin lopulta olivat raakoja.
- Vein Vakipaikkaan mustikkamuffinseja, jotka eivät olleetkaan vielä valmiita (kuorrutus puuttui).
Ja ekaksi aamulla tein omenapiirakkataikinan, josta sitten muotoutui ihan kelvollinen valmis tuote.
Jotain muutakin: saatiin ensi jakson lukujärjestys, joka tosin oli niin päin mäntyä, että uusiksi menee...Toistaiseksi sen mukaan vain tiistaina koulua, 4 tuntia ja sekin teoriaa. Voisin ottaa perjantaisin valinnaisen Ruoanlaiton perusteet leipureille -kurssin, mutta taidan jättää väliin.
Puoli päivää ihmeteltiin kuvottavan kammottavaa hajua suurkeittiön puolelta, iltapäivällä selvisi, että se tulee sulaneesta raclette-juustosta. Siis todella kammottava haju, vaikka juusto olikin ihan hyvää. Sai vähän maistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti