Tänään aamulla ekaksi jalka-ja käsihoitoon, kosmetologioppilaiden harjoituskappaleeksi. No menihän siinä melkein puolitoista tuntia kevyesti, ja ihan hyvää teki jaloille ja käsillekin. Kynsilakkaa ei sormiin voinut laittaa, kun sitä ei leipomolla hyväksytä, mutta ainakin varpaisiin. Kosmetologien opettaja tivasi syytä liian lyhyisiin varpaankynsiin, mutta selitys juoksuharrastuksesta kelpasi. Muuten minulla oli kuulemma "helpot jalat", ei kovettumia eikä muita ongelmia.
Oppilailla (ja opettajalla) oli muuten tosi tyylikkäät työasut, tai oikeastaan takit. Semmoisia kun saisi käyttää leipomollakin. Tässä linkissä vähän esimerkkiä: http://greencos.fi/index.php?ID=1267.
Noissa jakuissa ei mielestäni ole mitään, mikä erityisesti haittaisi leipomolla. (Ai napit? No onhan kokkitakeissakin napit, ja vielä irtonaiset.) Miksi ei yhtä hyvin kauneudenhoitoasut nykyisten terveydenhoitoasujen sijaan?Leipomolla ehdin olla vain pari tuntia, joulutorttuja enimmäkseen ja siivoamista. Tortut tehtiin omituisella tavalla, taiteltiin ennen luumuhilloa (jota sitten pursotettiin aivan hirveästi), eikä voideltu. Enpä tiedä miltä maistuivat, en päässyt maistamaan.
Mutta sitten siihen, mikä on vaikeaa. Koko ajan pitäisi olla niin mahdottoman nopea ja tehokas ja näppäräsorminen, ettei millään pysty. Ja pelottaa, ettei pysty koskaan. Tottakai ymmärrän, että pitää aina tehdä niin hyvin kuin mahdollista, mutta tuntuu että vaaditaan enemmän. Siis enemmän kuin mahdollista näillä opeilla ja taidoilla. Tuntuuko aina tältä, vai muuttuko tilanne? Pahempaan vai parempaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti